Tekstit

Näytetään tunnisteella yrittäjä merkityt tekstit.

Mitä on vaikuttajamarkkinointi?

Kuva
Kasvua markkinoimalla Vain hyvin harvalla, jos kenelläkään, on nykyään niin valtavaa vetovoimaa, että tulisi löydetyksi tai todella tunnetuksi ilman jonkinlaista apua.  Maksettu mainonta auttaa potentiaalisia asiakkaita löytämään sinut. Riippuen siitä, minkälaisia tarpeesi ovat, voit mainostaa laajoille massoille hyvinkin kohdennetusti sekä ohjata potentiaalisia asiakkaita heidän omalla ostopolullaan eteenpäin aina ostoon saakka. Hyvä mainonta kohderyhmän käyttämissä kanavissa huomataan varmasti. Aivan kuin kilpailuedun, tulee myös mainonnan olla kohderyhmälleen relevanttia ja joukosta erottuvaa.  Vaikuttajamarkkinointi on voimakkaasti kasvava markkinoinnin muoto Yksi tämän ajan kasvavimmista markkinoinnin muodoista on vaikuttajamarkkinointi, johon vuonna 2021 käytettiin Suomessa Kantar Groupin ja IAB Finlandin yhdessä teettämän selvityksen mukaan noin 27,9 miljoonaa euroa. Saman selvityksen mukaan 58 % Suomessa mainostavista tahoista käyttää vaikuttajamarkkinointia jatkuvana osa

Johtamisen sudenkuopat

Kuva
Johtaminen ei sinänsä ole mitään rakettitiedettä, mutta ei se myöskään helppoa ole. Pitkälle pääsee jo sillä, ettei sorru tyypillisiin johtamisen sudenkuoppiin. Olen elämäni aikana nähnyt yhtä jos toistakin työmarkkinoilla ja toisinaan (lue: yllättävän useinkin) joutunut työskentelemään tiimissä, jonka johtaminen ei ole ollut kovin hedelmällistä. Tässä kirjoituksessa listaan oman kokemukseni pohjalta yleisimmät johtamisen virheet ja tarjoan muutamia vinkkejä hyvään johtamiseen. Jos siis tavoittelet tyytyväisiä ja onnellisia työntekijöitä, tarkista tämän listan avulla, kestääkö oma tai nykyisen esihenkilösi johtamistyyli päivänvaloa!  1. Johto näkee työntekijät resursseina – ei ihmisinä Yksi isoimmista virheistä, jonka johtaja voi tehdä, on ajatella työntekijöitään vain resursseina. Jos työntekijöitä ei nähdä ja aidosti käytännön tasolla kohdata ihmisinä, on turha odottaa, että he ovat valmiita näkemään yhtään ylimääräistä vaivaa. Kun työntekijä kokee tulevansa kohdelluksi oikeasti ih

Digitaalisen markkinoinnin taktiikat, joita kilpailijasi voivat sinulle opettaa

Kuva
Uusivuosi on alkanut rytinällä. Alkuvuosi onkin hyvää aikaa tarkastella omaa markkinointiaan hieman tarkemmin ja suunnata taas paukkuja kevättäkin kohden.  Olemme varmaan kaikki joskus kuulleet, ettei pelissä ole kyse häviämisestä ja voittamisesta. Pelissä on enemmänkin kyse oppimisesta ja kehittymisestä. Tässä kehittymiskisassa pitäisi kuitenkin keskittyä vain omaan kehittymiseensä muihin verrattuna. Jos kaksi ihmistä kilpailee esimerkiksi juoksukisassa, tarkoittaa se, että heidän molempien on tehtävä kaikkensa voittaakseen. Sama koskee yrittämistä. Liiketoiminnassa on kyse kilpailusta ja voittamisesta tekemällä parhaansa. Yrittäjä! Seuraa ja tutki rohkeasti kilpailijoidesi virheitä, ylä- ja alamäkiä ja mieti sitten tarkasti, onko kannattavaa ottaa niistä mallia vai ei. Digimarkkinoinnin ammattilaisten avulla voit markkinoida yritystäsi ja erottua kilpailijoistasi. Digitaalinen markkinointi voi auttaa sinua oppimaan seuraavat asiat kilpailijoiltasi, kun olet vakiinnuttamassa yritykses

Työnhaku vuonna 2021 be like

Kuva
ALOITTELIJATASON TYÖPAIKAT: Voit olla vastavalmistunut tai opintojen loppusuoralla... VAATIMUSTASO: 5 vuoden kokemus, 6 olympiakultaa ja supervoimia. Mielestäni tämän kaltaiset työpaikkailmoitukset luovat jo lähtökohtaisesti ennakoidun epäonnistumisen! Työmarkkinoiden villiä länttä seuratessani aloin miettimään mitä asioita itse ammattilaisena ja yrittäjänä työntekijässä ensisijaisesti arvostan. Koulutus on tärkeä osa onnistunutta rekryä mutta mielestäni sitä ennen listalla on monta muuta merkittävämpää kohtaa. 1. Maanläheisyys. Tuntuu, että tämän päivän johtajilta on kadonnut tietynlainen maanläheisyys täysin. Edellä mainitun kaltaisia työpaikkailmoituksia on Linkkari ja työnhakupalstat pullollaan. Haetaan aloittelijaa, jolta pitäisi kuitenkin löytyä konkarin kokemus ja taidot. Ei enää uskalleta luottaa ihmisiin ja heidän kykyihinsä omaksua nopeasti uutta. Vaatimustasot kasvavat jatkuvasti ja sitten ihmetellään, kun ei sopivia kandidaatteja löydy. 2. Muuntautumiskyky. Sen avulla sa

Nuoret ja some

Kuva
Nuoria pidetään usein somen asiantuntijoina. Osaltaan tämä pitää varmasti paikkansa. Ovathan nykynuoret ja nuoret aikuiset kasvaneet lähes koko elämänsä ajan sosiaalisen median ympäröimänä, ja monet ovat liittyneet sen eri alustoihin jo nuorena. Johonkin someen kuuluminen on lähestulkoon sosiaalinen normi. Riippuu kuitenkin pitkälti ihmisestä paljonko hän loppujen lopuksi käyttää siihen aikaa. Luulen, että nuoret käyttävät sosiaalista mediaa pitkälti samoista syistä kuin aikuiset. Somessa saatetaan viettää aikaa puhtaasti viihteen vuoksi, mutta sen avulla pidetään myös yhteyttä tuttuihin ja pysytään kärryillä ajankohtaisista tapahtumista. Ystäväni ovat kertoneet, että he saavat lähes kaikki uutisensa sosiaalisen median kautta.  Olen kuitenkin huomannut, että nuoret pyrkivät ehkä vähän tietoisesti luomaan välimatkaa aikuisiin sosiaalisessa mediassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, mitä sovelluksia käytetään. Vanhemman sukupolven suosiman Facebookin sijaan nuoria löytää paljon esimerkiksi

Vaikuttajamarkkinointi osaksi yrityksen markkinointistrategiaa

Kuva
Vaikuttajamarkkinointi eli influencer markkinointi, on suhteellisen uusi ja hyvin nopeasti kasvava markkinoinnin muoto. Yhä useammat yritykset ovat ymmärtäneet sen tuomat mahdollisuudet ja siksi heillä on yhä enemmän mahdollisuuksia toteuttaa vaikuttajamarkkinointia eri vaikuttajien kanssa ja monissa eri sosiaalisen median kanavissa. Vaikuttajamarkkinoinnista on tullut suosittu markkinointitapa myös siksi, että sen kautta tavoitetaan laajasti uusiakin kohderyhmiä.  Vaikuttajamarkkinoinnissa yritys tekee yhteistyötä sosiaalisessa mediassa tunnetun henkilön kanssa. Vaikka vaikuttajamarkkinointi sinänsä on suhteellisen uusi käsite, konsepti on kuitenkin tuttu jo vuosien takaa ajalta, jolloin esimerkiksi urheilijat alkoivat mainostamaan yrityksen tuotteita televisiomainoksissa. Muun muassa Teemu Selänne teki jo vuosia sitten mainoksia esimerkiksi Valion kanssa.  Sosiaalisen median vaikuttajat ovat siis tunnettuja henkilöitä, joiden tileillä on paljon seuraajia. Kuuluisien vaikuttajien lisä

Kuinka valita oikeat somekanavat?

Kuva
Elämme digitaalisessa maailmassa, jossa some, sen tuomat mahdollisuudet ja lieveilmiöt ovat läsnä miljardien ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Digitaaliset mahdollisuudet luovat jatkuvasti uusia tapoja toimia ja jakaa tietoa. Sosiaalinen media on yksi digitaalisuuden nopeiten kehittyviä osa-alueita. Some, niin hyvässä kuin pahassakin tarjoaa ihmisille niin sanotun kiihdytyskaistan, joka oikein hyödynnettynä voi johtaa johonkin hyvin suureen.  Somesta on moneksi ja monet yritykset ovatkin jo vuosia hyödyntäneet sen tarjoamia mahdollisuuksia. Some muuttaa sekä maailmaa, että työllisyysnäkymiä. Etenkin nuorison keskuudessa suursuosiota ovat niittäneet erilaiset sosiaalisen median vaikuttajat, joiden hyödyntäminen erilaisten yhteistöiden muodossa on kannattavaa myös monille yrityksille. Somesta voi nykyään tehdä itselleen myös virallisen ammatin. Suomessa aletaankin pian myös kouluttamaan vaikuttajia ammattikorkeakoulututkinnon muodossa. Tampereen ammattikorkeakoulun luotsaama Influencers

Miksi sisällöllä on merkitystä?

Kuva
Viime aikoina olen miettinyt paljon sisältömarkkinoinnin tärkeyttä ja sitä miten voisin toimia parhaiten sen sanansaattajana. Jay Baer kiteyttää koko sisällöntuotannon mielestäni erinomaisesti: "Sisältö on tulta, sosiaalinen media on bensaa" (orig. "content is fire, social media is gasoline"). Kaikki me olemme varmasti kuulleet puhuttavan somen voimasta mutta mitä se oikeastaan käytännössä tarkoittaa? Sosiaalinen media tarjoaa yrityksille parhaimmillaan kiihdytyskaistan menestyksekkäälle tekemiselle mutta se toimii myös toiseen suuntaan, jos ei tiedä omanlaisensa maailman lainalaisuuksia. Mielestäni some on yritykselle melko kustannustehokas apuväline, sillä lähtökohtaisesti materiaalia löytyy omasta tekemisestä rajattomasti ja sen esiintuominen suurelle yleisölle on tänä päivänä nopeaa ja helppoa. Se mikä sisällöntuottamisesta tekee aikaa vievää ja toisinaan vähän työlästäkin on lähinnä sen vaatima suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja yhtenäisyyden toteuttaminen.